1. Kaupallinen malli ja hinnasto

juomat.shop-kauppiasmalli on rakennettu siten, että kauppias voi hyödyntää olemassa olevaa asiakaskuntaansa ja paikallista asemaansa ilman oman ulkomaisen juomavalikoiman varastointia tai siihen sitoutuvaa käyttöpääomaa.

Kauppias toimii osana juomat.shop-markkinointiverkostoa ja samalla JuomaInfo Toimituspiste -verkostoa.

Tälle sivulle on koottu juomat.shop-kauppiasjäsenyyden maksut sekä kauppiaalle maksettavien palkkioiden keskeiset periaatteet.


Kauppiasjäsenyyden hinnasto

Yksi yritys

Liittymismaksu 500 €

Liittymismaksu maksetaan kerran kauppiasverkostoon liityttäessä. Liittymismaksulla katetaan osaltaan juomat.shop-palvelun rakentamisesta, kehittämisestä ja kauppiasverkoston käynnistämisestä aiheutuvia kustannuksia.

Aktivointimaksu 500 €

Aktivointimaksu kattaa yksittäisen kauppiaan käyttöönottoon ja yhteistyön käynnistämiseen liittyviä toimenpiteitä.

Kuukausimaksu 250 €/kk

Kuukausimaksu kattaa kauppiasverkoston jatkuvia palveluita ja ylläpitoa, mukaan lukien kauppiaan Key Account Manager -palvelun.

Yrityksen ensimmäinen palveluun liitettävä myymälä sisältyy kuukausimaksuun.

Jokaisesta seuraavasta saman yrityksen palveluun liitettävästä myymälästä veloitetaan 20 €/kk / lisämyymälä.

Lisämaksu kattaa erillisen Toimituspisteen ylläpitoa, toimipaikkakohtaisten tietojen hallintaa ja myymälän näkyvyyttä palvelussa.

Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.

Esimerkki: yksi yritys ja kolme myymälää

Yritys liittyy juomat.shop-palveluun kolmella myymälällä.

Kuukausimaksu

250 € yrityksen kuukausimaksu
+ 2 × 20 € kahdesta lisämyymälästä
= 290 €/kk

Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.


Monikauppiasmalli

Jos samalla kauppiaalla tai kauppiasryhmällä on palveluun liittyviä kauppoja useiden eri yritysten alla, yhteistyö voidaan toteuttaa monikauppiasmallilla.

Ensimmäisestä yrityksestä:

  • liittymismaksu 500 €
  • aktivointimaksu 500 €
  • kuukausimaksu 250 €/kk

Jokaisesta seuraavasta mukaan liitettävästä erillisestä yrityksestä:

  • lisäaktivointimaksu 100 €
  • kuukausimaksun lisä 50 €/kk

Erillistä uutta liittymismaksua ei peritä jokaisesta mukaan liitettävästä yrityksestä.

Myymälöiden lukumäärään sovelletaan samaa sääntöä riippumatta siitä, onko yhteistyössä mukana yksi vai useampi yritys: jokaisen yrityksen ensimmäinen myymälä sisältyy yrityskohtaiseen kuukausimaksuun ja jokaisesta seuraavasta saman yrityksen myymälästä veloitetaan 20 €/kk.

Esimerkki: kolme yritystä ja viisi myymälää

Kauppiaalla on kolme palveluun liittyvää yritystä, joilla on yhteensä viisi palveluun liitettävää myymälää. Jokaisen yrityksen ensimmäinen myymälä sisältyy yrityskohtaiseen kuukausimaksuun, joten lisämyymälämaksu peritään kahdesta myymälästä.

Aloitusmaksut

500 € liittymismaksu

  • 500 € ensimmäisen yrityksen aktivointimaksu
  • 2 × 100 € kahden seuraavan yrityksen lisäaktivointimaksu
    = 1 200 €

Kuukausimaksu

250 € ensimmäisestä yrityksestä

  • 2 × 50 € kahdesta seuraavasta yrityksestä
  • 2 × 20 € kahdesta lisämyymälästä
    = 390 €/kk

Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.


Kauppiaan markkinointipalkkio

juomat.shopissa tehdyt ostot

Kauppiaalle maksetaan sopimuksen mukainen markkinointipalkkio hänelle kohdistettujen asiakkaiden juomat.shopissa toteutuneista ostoista.

Tavoitteena on palkkiotaso, joka vastaa suuruusluokaltaan tavanomaista vähittäiskaupan myyntikatetta ilman vastaavaa oman varaston ja käyttöpääoman tarvetta.

Kauppiaille kohdistetaan 90 % juomat.shopin kyseisestä kaupasta saamasta markkinointipalkkiosta. Palvelun ylläpitäjälle jää 10 %.

Kauppiaalle maksettavan palkkion euromäärä riippuu toteutuneen kaupan arvosta sekä siitä markkinointipalkkiosta, jonka juomat.shop saa kyseisestä kaupasta.

Esimerkkejä kauppiaan ansainnasta

Lisäämme tähän konkreettisia laskentaesimerkkejä eri suuruisista ostoksista ja palkkiotasoista, kun ensimmäisten juomat.shop-toimittajien kaupalliset ehdot on vahvistettu.

Tarkemmat laskenta-, raportointi- ja maksatusperiaatteet määritellään kauppiassopimuksessa ja sen liitteissä.


Asiakaskohdistus juomat.shopissa

juomat.shopissa kauppiaalle kohdistettuun asiakkaaseen sovelletaan 12 kuukauden kohdistussääntöä.

Kohdistus voi syntyä esimerkiksi:

  • asiakkaan tullessa juomat.shop-palveluun kauppiaan markkinoinnin kautta; tai
  • asiakkaan valitessa ensimmäisen kerran tietyn juomat.shop Toimituspisteen silloin, kun asiakkaalla ei ole ennestään voimassa olevaa kauppiaskohdistusta.

Asiakkaan myöhemmin valitsema toinen Toimituspiste ei siirrä juomat.shop-markkinointipalkkiota asiakkaan alkuperäiseltä kauppiaalta toiselle kauppiaalle kohdistusjakson aikana.

Asiakaskohdistuksen yksityiskohtaiset säännöt käsitellään kohdassa 2. Asiakkuus, kohdistaminen ja palkkiot.


JuomaInfon yleisen affiliate-järjestelmän palkkiot

juomat.shop-kauppias kuuluu automaattisesti myös JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon ja sitä kautta JuomaInfon yleiseen affiliate-järjestelmään.

Tämä antaa kauppiaalle mahdollisuuden saada affiliate-palkkioita myös silloin, kun hänen ohjaamansa asiakas tekee ostoksen muun JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevan myyjän kautta.

Näihin ostoihin ei sovelleta juomat.shopin 12 kuukauden kauppiaskohdistusta.

JuomaInfon yleisessä affiliate-järjestelmässä palkkio kuuluu asiakkaan viimeksi ennen ostoa ohjanneelle affiliate-kumppanille.

Palkkion määrä määräytyy kyseistä myyjää koskevien kulloinkin voimassa olevien affiliate-ehtojen mukaisesti ja voi siten vaihdella myyjittäin.


Toimituspisteen luovutuspalkkiot

juomat.shop-tilaukset

Kun juomat.shop-tilaus toimitetaan asiakkaan noudettavaksi kauppiaan juomat.shop Toimituspisteeseen, kauppiaalle maksetaan tilauksen luovuttamisesta erillinen sovittu luovutuspalkkio.

Luovutuspalkkio on erillinen kauppiaalle kuuluvasta markkinointipalkkiosta.

Näin esimerkiksi yhden tilauksen yhteydessä:

kauppias, jolle asiakas on kohdistettu, voi saada markkinointipalkkion

ja

tilauksen luovuttava kauppias voi saada luovutuspalkkion.

Nämä voivat olla sama tai kaksi eri kauppiasta.

Muut JuomaInfo-toimitukset

Muiden JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevien myyjien toimituksista mahdollisesti maksettavat luovutus- tai käsittelypalkkiot eivät määräydy juomat.shop-hinnaston perusteella.

Niiden määrä ja maksaja riippuvat käytettävästä toimitusketjusta ja siihen liittyvistä sopimuksista.

Jos kauppias toimii esimerkiksi Postin, Matkahuollon tai muun kuljetus- tai noutopistepalvelun sopimuskumppanina, kyseisen palvelun kautta käsiteltävistä toimituksista maksettavat palkkiot määräytyvät kauppiaan ja kyseisen palveluntarjoajan välisen sopimuksen mukaisesti.


Mitä kuukausimaksuun sisältyy?

Kauppiasjäsenyyteen sisältyvät muun muassa:

  • osallistuminen juomat.shop-markkinointiverkostoon
  • JuomaInfo Toimituspiste -jäsenyys
  • osallistuminen JuomaInfon yleiseen affiliate-järjestelmään
  • kauppiaan oma juomat.shop-sivu ja kauppiaskohtainen osoite
  • näkyvyys JuomaInfon Toimituspistehaussa
  • kauppiaille tarkoitetut yhteiset markkinointimateriaalit
  • Key Account Manager -palvelu
  • yhteistyön jatkuva kehittäminen ja kauppiasverkoston tuki.

Tarkempi palvelusisältö määritellään kauppiassopimuksessa.


Kauppias vaikuttaa – ylläpitäjä vastaa kokonaisuudesta

Kauppiaiden palautetta ja kehitysehdotuksia hyödynnetään juomat.shop-palvelun, valikoiman, markkinoinnin ja toimintamallien kehittämisessä.

Kauppiaiden yhteyshenkilönä toimii verkostolle nimetty Key Account Manager.

Palvelun ylläpitäjä tekee kuitenkin lopulliset palvelua, hinnoittelua, yhteistyökumppaneita, valikoimaa, markkinointia ja toimintamallia koskevat päätökset.

Seuraavaksi

[Asiakkuus, kohdistaminen ja palkkiot →]

← Takaisin Kauppiasinfoon