Kauppiaille

Uusi liiketoimintamahdollisuus vähittäiskauppiaille

Alkoholilain muutos avaa itsenäisille vähittäiskauppiaille uuden mahdollisuuden palvella asiakkaitaan ja rakentaa uutta ansaintaa.

juomat.shop rakentaa eri puolilla Suomea toimivista itsenäisistä vähittäiskauppiaista valtakunnallista markkinointiyhteenliittymää.

Palvelun kautta kauppias voi tarjota omalle asiakaskunnalleen pääsyn laajaan alkoholi- ja alkoholittomien juomien valikoimaan kilpailukykyiseen hintaan – ilman, että koko valikoimaa tarvitsee hankkia omaan varastoon.

juomat.shop avautuu kuluttajille maanantaina 4.1.2027. Kauppiasverkosto rakennetaan nyt.

Katso seuraavassa, miten hyödyt kauppiaana


Sinulla on jo tärkein – asiakkaat

Vähittäiskauppiaalla on jotain, mitä uudella verkkopalvelulla ei lähtökohtaisesti ole: olemassa oleva asiakaskunta ja paikallinen asiakassuhde.

juomat.shop antaa mahdollisuuden hyödyntää tätä vahvuutta uudella tavalla.

Kun asiakas tulee juomat.shop-palveluun kauppiaan markkinoinnin kautta ja tekee siellä ostoksia, kauppias saa toteutuneista kaupoista sopimuksen mukaisen markkinointipalkkion.

juomat.shopissa tehtävissä ostoissa tavoitteena on palkkiotaso, joka vastaa suuruusluokaltaan tavanomaista vähittäiskaupan myyntikatetta – ilman vastaavaa oman varaston ja käyttöpääoman tarvetta.

Kauppiaan hankkima asiakas voi kuitenkin tehdä ostoksia myös muiden JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevien myyjien kautta. Näistä ostoista kauppiaalle maksetaan kulloinkin voimassa oleva kyseistä myyjää koskeva affiliate-palkkio.

Näin kauppiaalle syntyy mahdollisuus ansaita oman asiakaskuntansa juomaostoista laajemmin koko JuomaInfon affiliate-verkostossa.

Hankkimasi asiakas voi kerryttää palkkiota koko JuomaInfo-verkostossa

Kun asiakas on kohdistettu kauppiaalle, asiakkaan JuomaInfon affiliate-järjestelmään kuuluvista ostoista maksettava markkinointipalkkio kuuluu asiakkaan hankkineelle kauppiaalle sovitun kohdistusjakson ajan.

juomat.shopissa tehdyistä ostoista palkkio määräytyy juomat.shop-kauppiasmallin mukaisesti. Muun JuomaInfon affiliate-järjestelmään kuuluvan myyjän kautta tehdystä ostosta palkkio määräytyy kyseisen myyjän kulloinkin voimassa olevien affiliate-ehtojen mukaisesti.

Asiakkaan myöhemmin valitsema Toimituspiste ei muuta voimassa olevaa kauppiaskohdistusta.

Jos tilaus luovutetaan toisessa Toimituspisteessä, mahdollinen luovutus- tai käsittelypalkkio kuuluu tilauksen luovuttaneelle Toimituspisteelle kyseisen toimitusketjun ehtojen mukaisesti.

Markkinointipalkkio seuraa asiakkaan hankkinutta kauppiasta – mahdollinen luovutuspalkkio tilauksen luovuttanutta Toimituspistettä.


Asiakkaalle laajempi valikoima ja mahdollisuus vertailla

juomat.shop ei ole pelkästään yksi uusi juomakauppa.

Palvelussa asiakas voi etsiä tietoja alkoholi- ja alkoholittomista juomista, tutustua eri vaihtoehtoihin sekä vertailla tuotteita, tarjoajia ja hintoja keskenään.

Tavoitteena on tehdä juomien ostamisesta kuluttajalle helpompaa ja läpinäkyvämpää: samasta palvelusta voi löytää vaihtoehtoja, vertailla niitä ja arvioida, mistä haluamansa tuotteet kannattaa ostaa.

Mistä sinun kannattaa ostaa juomasi?


Markkinointi voidaan aloittaa jo ennen avaamista

juomat.shop avautuu kuluttajille 4.1.2027, mutta mukana olevien kauppiaiden ei tarvitse odottaa siihen asti.

Kauppias voi kertoa tulevasta palvelusta nykyiselle asiakaskunnalleen jo ennen lanseerausta. Näin asiakkaat tuntevat juomat.shopin ja ovat valmiita tutustumaan palveluun heti sen avautuessa.

Palvelua voidaan markkinoida kauppiaan omissa sähköisissä kanavissa sekä lainsäädännön sallimissa rajoissa myymälässä.

Autamme markkinoinnin suunnittelussa ja tuotamme kauppiaiden käyttöön valmiita markkinointimateriaaleja.

Tavoitteena on, että kauppiaalle voi alkaa kertyä markkinointipalkkioita heti palvelun käynnistyessä.

Oma juomat.shop-osoite

Jokainen juomat.shop-kauppias voi ehdottaa käyttöönsä omaa helposti muistettavaa kauppiaskohtaista osoitetta, esimerkiksi:

juomat.shop/kauppiasnimi

Osoitetunnuksen tulee kuvata mahdollisimman hyvin sitä nimeä tai muuta tunnistetta, jonka asiakkaat yhdistävät kauppiaan myymälään.

Hyväksyttävät osoitetunnukset myönnetään lähtökohtaisesti hyväksymisjärjestyksessä. Aikaisin verkostoon liittyvällä kauppiaalla on näin parempi mahdollisuus saada käyttöönsä juuri omaa kauppaansa parhaiten kuvaava osoite.

Kauppias vastaa siitä, että hänellä on oikeus ehdottamansa nimen tai tunnisteen käyttöön. Kauppaketjujen, keskusliikkeiden tai muiden kolmansien osapuolten nimiä tai tunnuksia sisältäviä juomat.shop-osoitteita ei hyväksytä ilman asianomaisen oikeudenhaltijan kanssa sovittua yhteistyötä tai muuta oikeutta tunnuksen käyttöön.


Voit tulla mukaan kahdella tavalla

JuomaInfo Toimituspiste -verkosto muodostaa yhteisen pohjan molemmille yhteistyömalleille.

Voit liittyä juomat.shop-kauppiaaksi, jolloin JuomaInfo Toimituspiste -jäsenyys ja osallistuminen JuomaInfon yleiseen affiliate-järjestelmään sisältyvät yhteistyöhön automaattisesti.

Vaihtoehtoisesti voit liittyä ainoastaan JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon ilman juomat.shop-kauppiasjäsenyyttä. JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon liittyminen on maksutonta.

JuomaInfo Toimituspiste -verkoston jäsenet voivat markkinoida JuomaInfoa ja sen kautta löytyviä ostopaikkoja omille asiakkailleen ja saada toteutuneista ostoista JuomaInfon yleisen affiliate-järjestelmän mukaisia palkkioita.

1. juomat.shop-kauppiaaksi

Oma asiakaskunta + juomat.shop-markkinointipalkkiot + JuomaInfo-affiliatepalkkiot + Toimituspiste

Kauppias liittyy osaksi valtakunnallista juomat.shop-markkinointiyhteenliittymää ja samalla JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon.

Kauppias voi markkinoida juomat.shop- ja JuomaInfo-palveluita omalle asiakaskunnalleen. juomat.shopissa ja JuomaInfon yleisessä affiliate-järjestelmässä tehtäviin ostoihin sovelletaan omia palkkio- ja kohdistusperiaatteitaan.

juomat.shopissa tehtävät ostot

Kauppiaan juomat.shop-palveluun hankkima asiakas kohdistetaan kauppiaalle juomat.shopin omien kohdistussääntöjen mukaisesti. Kohdistus on voimassa 12 kuukautta, eikä asiakkaan myöhemmin valitsema toinen Toimituspiste muuta markkinointipalkkion saajaa.

juomat.shopissa tehtävissä ostoissa tavoitteena on palkkiotaso, joka vastaa suuruusluokaltaan tavanomaista vähittäiskaupan myyntikatetta.

Ostot muilta JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevilta myyjiltä

juomat.shop-kauppias kuuluu samalla JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon ja sitä kautta JuomaInfon yleiseen affiliate-järjestelmään.

Kun asiakas tekee ostoksen muun JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevan myyjän kautta, sovelletaan JuomaInfon yleisiä affiliate-sääntöjä: palkkio kuuluu asiakkaan viimeksi ennen ostoa ohjanneelle affiliate-kumppanille.

Palkkion määrä määräytyy kyseistä myyjää koskevien kulloinkin voimassa olevien affiliate-ehtojen mukaisesti.

Toimituspisteenä toimiminen

Kauppiaan myymälä toimii samalla juomat.shop Toimituspisteenä ja kuuluu laajempaan JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon.

juomat.shop-tilauksen luovuttamisesta kauppias saa lisäksi sovitun luovutuspalkkion riippumatta siitä, minkä verkoston jäsenen kautta asiakas on tullut palveluun.

Muiden JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevien myyjien toimituksista mahdollisesti maksettava luovutus- tai käsittelypalkkio määräytyy käytettävän toimitusketjun ja siihen liittyvien sopimusten perusteella.

Kauppias voi näin hyötyä kolmella tavalla:

Osto juomat.shopissa → juomat.shop-markkinointipalkkio

Osto muun JuomaInfo-affiliatemyyjän kautta → kyseisen myyjän kulloinkin voimassa oleva affiliate-palkkio

Tilauksen luovuttaminen → juomat.shop-tilauksesta sovittu luovutuspalkkio tai muusta toimituksesta kyseisen toimitusketjun mukainen mahdollinen luovutus- tai käsittelypalkkio

Entä valikoima ja toimittajat?

juomat.shopin valikoima rakennetaan yhteistyössä eurooppalaisten juoma-alan toimijoiden kanssa. Tavoitteena on tarjota suomalaisille kuluttajille laaja ja kilpailukykyisesti hinnoiteltu alkoholi- ja alkoholittomien juomien valikoima.

Tarkemmat tiedot mukana olevista tukkureista ja muista kaupallisista yhteistyökumppaneista sekä palveluun tulevasta valikoimasta löytyvät kauppiaille tarkoitetusta salasanalla suojatusta Kauppiasinfosta.

Tutustu tarkemmin Kauppiasinfossa


2. JuomaInfo Toimituspisteeksi ilman juomat.shop-jäsenyyttä

Maksuton liittyminen + affiliate-palkkiot + uudet asiakaskontaktit + mahdolliset luovutus- tai käsittelypalkkiot

JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon voi liittyä myös ilman juomat.shop-kauppiasjäsenyyttä.

Tämä vaihtoehto soveltuu esimerkiksi vähittäiskauppiaalle tai muulle yrittäjälle, joka haluaa toimia JuomaInfo Toimituspisteenä ja hyödyntää JuomaInfon affiliate-järjestelmää ilman liittymistä juomat.shop-kauppiasverkostoon.

JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon liittyminen on maksutonta.

Ansaitse myös omasta asiakaskunnastasi

JuomaInfo Toimituspiste -verkoston jäsen kuuluu JuomaInfon yleiseen affiliate-järjestelmään.

Toimituspiste voi markkinoida JuomaInfoa ja sen kautta löytyviä ostopaikkoja omalle asiakaskunnalleen. Kun asiakas siirtyy Toimituspisteen ohjauksen kautta JuomaInfoon ja tekee ostoksen affiliate-järjestelmässä mukana olevan myyjän kautta, Toimituspiste voi saada toteutuneesta kaupasta affiliate-palkkion.

JuomaInfon yleisessä affiliate-järjestelmässä noudatetaan viimeisen ohjauksen periaatetta: palkkio kuuluu asiakkaan viimeksi ennen ostoa ohjanneelle affiliate-kumppanille.

Palkkion määrä riippuu siitä, minkä mukana olevan myyjän kautta asiakas tekee ostoksensa, ja määräytyy kyseistä myyjää koskevien kulloinkin voimassa olevien affiliate-ehtojen mukaisesti.

Toimituspiste tuo asiakkaita myös toimipisteeseesi

JuomaInfo Toimituspisteenä toimiminen voi tuoda uusia asiakaskontakteja ja asiakasvirtaa toimipisteeseen myös oman nykyisen asiakaskunnan ulkopuolelta.

Asiakas voi valita JuomaInfo-palvelusta itselleen sopivan Toimituspisteen ja yhdistää juomatilauksensa noutamisen muuhun asiointiin.

JuomaInfon Toimituspistehaussa asiakkaalle voidaan näyttää Toimituspisteen perustiedot sekä Toimituspisteen itse määrittelemä linkki sen omalle verkkosivulle tai verkkokauppaan.

Mahdollinen luovutus- tai käsittelypalkkio

Toimituspiste voi affiliate-palkkioiden lisäksi saada erillisen palkkion siellä käsiteltävistä tai luovutettavista tilauksista.

Mahdollisen luovutus- tai käsittelypalkkion määrä ja maksaja riippuvat käytettävästä toimitusketjusta ja siihen liittyvistä sopimuksista.

Jos Toimituspiste toimii esimerkiksi kuljetus- tai noutopistepalvelun sopimuskumppanina, kyseisen palvelun kautta käsiteltävistä toimituksista maksettavat palkkiot määräytyvät Toimituspisteen ja kyseisen palveluntarjoajan välisen sopimuksen mukaisesti.

Affiliate-palkkio ja mahdollinen luovutus- tai käsittelypalkkio ovat toisistaan erillisiä ansaintamahdollisuuksia.

Tutustu JuomaInfo Toimituspiste -verkostoon

juomat.shop osana JuomaInfo-palvelua

juomat.shop tulee olemaan osa JuomaInfoa – riippumatonta juomien tieto- ja vertailupalvelua, jossa kuluttaja voi etsiä tietoja alkoholi- ja alkoholittomista juomista sekä vertailla tuotteita, hintoja ja ostopaikkoja.

JuomaInfo auttaa asiakasta myös löytämään sopivan Toimituspisteen. Kun asiakas hakee Toimituspistettä esimerkiksi sijaintinsa perusteella, hän voi löytää itseään lähinnä olevan juomat.shop-kauppiaan ja tämän myymälän perustiedot.

Näkyvyyttä myös kauppiaan omalle kaupalle

Kauppias määrittelee itse nimen, jolla hänen kauppansa esitellään JuomaInfossa, sekä verkkosivun tai verkkokaupan, johon hänen kauppansa tiedoista ohjataan.

Näin JuomaInfo ei ainoastaan auta asiakasta löytämään sopivaa Toimituspistettä, vaan voi tuoda uusia asiakkaita myös kauppiaan omaan liiketoimintaan.

Asiakas voi esimerkiksi siirtyä JuomaInfosta kauppiaan itse määrittelemälle verkkosivulle tai verkkokauppaan ja hyödyntää kauppiaan omia palveluita – esimerkiksi tilata ruokaostokset valmiiksi noudettavaksi samalla käynnillä juomat.shop-tilauksensa kanssa.

JuomaInfo voi näin tuoda Toimituspisteeseen uusia asiakkaita – ja Toimituspisteessä asiointi voi puolestaan tuoda lisämyyntiä kauppiaan omaan liiketoimintaan.

Kauppias vastaa itse ilmoittamansa kaupan nimen, verkkosivun osoitteen ja muiden tietojen oikeellisuudesta sekä siitä, että hänellä on oikeus käyttää niitä.


Autamme luvissa ja henkilöstön koulutuksessa

Alkoholijuomien luovuttaminen asiakkaalle edellyttää uuden lainsäädännön mukaista toimituslupaa sekä alkoholijuomia luovuttavilta henkilöiltä toimituspassia.

Toimituslupa on yrityskohtainen. Jos samalla yrityksellä on useita myymälöitä, yksi toimituslupa riittää yrityksen toimintaan. Jokaisella alkoholijuomia asiakkaalle luovuttavalla henkilöllä tulee kuitenkin olla toimituspassi.

Pienimmillään yhden Toimituspisteen toiminnan aloittaminen edellyttää siten yritykseltä yhtä toimituslupaa ja vähintään yhdeltä alkoholijuomia luovuttavalta henkilöltä toimituspassia.

Autamme verkostoomme liittyviä kauppiaita lupa-asioissa sekä tarvittavan koulutuksen järjestämisessä.

Toimituslupia voidaan hakea ja toimituspasseihin liittyvä koulutus voidaan aloittaa 3.11.2026 alkaen.

Tavoitteemme on tehdä uuden toimintamallin käyttöönotosta kauppiaalle mahdollisimman helppoa.


Kauppiailla on mahdollisuus vaikuttaa

Rakennamme juomat.shop-palvelua yhteistyössä kauppiasverkoston kanssa.

Kauppiaat voivat esittää näkemyksiä ja kehitysehdotuksia muun muassa valikoimasta, toimittajista, markkinoinnista, Toimituspiste-toiminnasta ja palvelun kehittämisestä.

Palvelun ylläpitäjä vastaa lopullisista päätöksistä, mutta kauppiasverkoston kokemuksia ja näkemyksiä hyödynnetään palvelun kehittämisessä.

Kauppiasverkostolle nimetään oma Key Account Manager, joka toimii kauppiaiden ensisijaisena yhteyshenkilönä, auttaa yhteistyöhön liittyvissä käytännön kysymyksissä sekä välittää verkoston palautetta ja kehitysehdotuksia palvelun ylläpitäjälle.


Keskitetty asiakaspalvelu

juomat.shop huolehtii palvelun yleisestä asiakaspalvelusta keskitetysti.

Asiakkaiden käytössä on AI-avustaja, jolta voi kysyä palvelun käyttöön sekä palvelussa saatavilla oleviin tuotteisiin liittyviä kysymyksiä.

Jos asia vaatii henkilökohtaista palvelua tai AI-avustaja ei pysty ratkaisemaan sitä, asiakkaalla on mahdollisuus lähettää viesti asiakaspalveluun, josta vastaa palvelun ylläpitäjä.

Kauppiaan henkilökunnan ei tarvitse toimia juomat.shopin yleisenä asiakaspalveluna.

Toimituspiste vastaa omaan toimintaansa ja tilausten asianmukaiseen luovuttamiseen liittyvistä tehtävistä. Tarvittaessa palvelun asiakaspalvelu on yhteydessä kauppiaaseen, tuotteen myyjään tai muuhun asian ratkaisemiseen tarvittavaan osapuoleen.


Näin juomat.shop toimii kauppiaalle

Kauppias kertoo juomat.shopista asiakkailleen

↓

Asiakas siirtyy palveluun kauppiaan kautta

↓

Asiakas tutustuu tuotteisiin ja vertailee vaihtoehtoja

↓

Asiakas tekee tilauksen

↓

Markkinointipalkkio kirjautuu asiakkaan hankkineelle kauppiaalle

↓

Asiakas valitsee itselleen sopivan juomat.shop Toimituspisteen

↓

Toimituspiste luovuttaa tilauksen asiakkaalle

↓

Luovutuspalkkio maksetaan tilauksen luovuttaneelle kauppiaalle

Asiakkaan valitsema Toimituspiste ei muuta voimassa olevan markkinointipalkkion saajaa. Asiakkaan hankkinut kauppias saa markkinointipalkkion ja tilauksen luovuttanut kauppias luovutuspalkkion.


Näin JuomaInfo Toimituspiste toimii

Asiakas tekee tilauksen JuomaInfon affiliate-järjestelmässä mukana olevalta etämyyjältä

↓

Asiakas valitsee myymälän Toimituspisteeksi

↓

Tilaus toimitetaan myymälään

↓

Toimituspassin suorittanut henkilö tarkistaa asiakkaan oikeuden vastaanottaa tilaus ja luovuttaa sen asiakkaalle

↓

Mahdollinen luovutus- tai käsittelypalkkio määräytyy kyseisen toimitusketjun ja siihen liittyvien sopimusten mukaisesti

Jos kauppa on syntynyt lisäksi kauppiaan oman markkinoinnin kautta, kauppiaalle voi kertyä myös sopimuksen mukaista markkinointipalkkiota.


Tule mukaan rakentamaan valtakunnallista verkostoa

Rakennamme nyt eri puolilla Suomea toimivista itsenäisistä vähittäiskauppiaista valtakunnallista verkostoa ennen juomat.shopin avaamista 4.1.2027.

Kauppiasinfosta löydät tarkemmat tiedot toimintamallista, kaupallisista ehdoista, mukana olevista tukkureista ja yhteistyökumppaneista, valikoimasta sekä käytännön toteutuksesta.

Siirry Kauppiasinfoon

Haluatko keskustella ensin?

Sopisiko teille noin puolen tunnin videotapaaminen lähiviikkoina?

Käymme mielellämme läpi, miten juomat.shop, JuomaInfo Toimituspiste tai molemmat voisivat toimia juuri teidän myymälänne ja asiakaskuntanne kohdalla.

Ota yhteyttä